Robinin agilitytulokset

Robinin kanssa aloitettiin agilityyn tutustuminen heti noin 7kk ikäisenä, Kirsi Liikasen johdolla turvallisesti nuoresta iästä johtuen. 9kk ikäisenä Robinin kanssa aloitettiinkin jo varsinainen ensimmäinen agilitykurssi, myöskin Kirsin vetämänä. Robin on alusta asti ollut ns. varma suorittaja radoilla ja esteiden kanssa on välillä tullut takapakkiakin: rengas muuttui yhdessä vaiheessa epämiellyttäväksi mutta korjaantui yhden ainoan treenikerran aikana, putki puolestaan on edelleen vähän kysymysmerkki kun viimeisimmillä treenikerroilla joku koira lirautti keskelle putkea ison lammikon eikä Robin hienohelmana päässyt siitä yli vaan pähkäilee aina putken suulla voisiko sinne mennä kastumatta ;)

Taukoa ollaan pidetty nyt 1-2 vuoden ajan treeneistä ja sitten näin kylmiltään, pitkään aikaan treenaamatta päätettiin kokeilla tuuriamme vähän epävirallisemmalla mölliradalla. Jospa tänä vuonna siis uskaltauduttaisiin niihin virallisempiin möllikisoihin?!


Epäviralliset agilitytulokset

25.04.2010 Myrskylä » 2. nopein (aika muist. ~54sek.)
Palkittiin vain nopein - ja hauskin.. Rata oli tosiaan vähän epävirallisempi: kevytputki, kahdet pujottelut (joista toisen kepit n. 0,5m päässä toisistaan..), tikkuaita midi-korkeudella ja sellainen luultavasti entinen aidanpätkä, josta koiran piti hypätä yli tai mennä läpi. Ihan kiva toisaalta aloittaa selvästi epävirallisemmin, sain itsekin varmuutta Robinin suhteen että pysyy hallinnassa häiriössäkin. Pidin Robinin suorituksen ajan hihnassa, mutta olisin ihan hyvin voinut ottaa vapaaksikin - niin hyvin pysyi hallinnassa koko radan ajan! Oltaisiin saatu lisää nopeuttakin jos hihna ei olisi ollut siinä häiritsemässä. Kokeilin ottaa radan vielä jälkikäteen Robin vapaana ja hyvinhän sujui! :)