Tervetuloa Robinin ja Leevin kotisivuille
Sivuilla esiintyvät kleinspitzurokset
Sunny Range's Excalibur "Robin" ja
Tartanjan Believe In Me "Leevi".
Olin koko ikäni kinunut omaa koiraa, kun sitten viimein marraskuussa vuonna 2001 kotiin tullessani isäni ilmoitti, että viikonloppuna mennään hakemaan koiraa - voiko enää ihanempia sanoja kuullakaan heti ensimmäiseksi kotiin tullessaan? En ainakaan itse ole vielä tähän päivään mennessä kuullut mitään parempaa. Leevi tuli meille reilun vuoden ikäisenä, mutta yhteiselo sujui alusta lähtien. Leevin tulo oli varmaan melkeinpä isompi sopeutumiskysymys meidän perheellemme, olihan Leevi sentään perheen ensimmäinen koira. Vasta Leevin tullessa sitä itsekin käsitti, miten koira tosiaan muuttaa koko arjen - mutta eipä ole kyllä tarvinut katua hetkeäkään!
Robinin tulo meille ei ollut sekään mikään pitkään suunniteltu juttu. Minulle itselleni oli selvää, että vielä jonain päivänä hankkisin harrastuskaverin itselleni, mutta vanhempien luona asuessa sitä ei noin vain koiraa itselleen hommatakaan. Joulukuussa 2007 huomasin pentueen, jonka ainoa pentu oli vielä vailla kotia. Pentu oli Leevin pikkuserkku (sukua isän puolelta), ja mainitsin pennusta vanhemmilleni. Yllätyksenä tuli, kun isäni käski minun kysyä kasvattajalta oliko pentu vielä vapaa. Kuukautta myöhemmin olimme matkalla kasvattajan luo toista kertaa - tällä kertaa hakemaan Robiniksi ristittyä pentua uuteen kotiinsa.
Toivotamme mukavia lukuhetkiä sivuillamme! Jätäthän terveisesi
vieraskirjaamme?
Kesäisin terveisin,
Marika ja Robin & Leevi
Päivitetty viimeksi 27.7.2010 (Leevin näyttelysuunnitelmat (Näyttelytulokset -sivulla))
KAIKKI SIVUILLA ESIINTYVÄ MATERIAALI © MARIKA KOIVISTO, ELLEI TOISIN MAINITA. LUVATON KOPIOINTI KIELLETTY.
Ulkoasun kuva © Riikka Siren